- Teksti
-
-
-
Tulosta
Rohkeasti Miina Sillanpään tavoin
Onnistunut perhepolitiikka on monen tekijän summa. Sen pitää olla pitkäjänteistä, jotta aikuiset voivat rauhallisin mielin suunnitella tulevaisuutta, asettua aloilleen ja perustaa perheen. Lainsäädännön tulee kuitenkin sykkiä ajan hermolla, sillä perinteinen kuva ydinperheestä on tarkentunut heijastamaan ihmisyyden monimuotoisuutta ja lapsiperheiden erilaisuutta.
Demarinaiset päivittävät nyt laajalla rintamalla omaa kokonaisnäkemystä perhepolitiikasta. Tällä hetkellä ohjelmatyö on kenttäkäsittelyssä, marraskuun liittokokouksessa työstämme teemasta puoluekokousaloitteita ja jatkamme prosessia läpi ensi vuoden, jolloin vietämme Sosialidemokraattisten Naisten 110-vuotisjuhlaa.
Työläisnaisliike perustettiin pitämään pienten puolta ja ajamaan vähäväkisten asemaa. Miina Sillanpää oli aikansa voimanainen mm. perustamalla suojakoteja lastaan yksin huoltaville äideille.
Keitä ovat tämän päivän heikot ja puolustuskyvyttömät, joiden asemaa on parannettava perhepolitiikan saralla? Ainakin lastensuojelun tarpeessa olevat lapset, köyhät yksinhuoltajat, sosiaalisesti avuttomat, vaikeasti vammaiset sekä yksinäiset huonokuntoiset vanhukset.
Lainsäädäntö laahaa paikoin pahasti perässä. Esimerkiksi avioeron jälkeen kahdessa kodissa vuorotellen asuvaa lasta sosiaalilainsäädäntö ei tavoita. Lapsilisä maksetaan vanhan kaavan mukaan sille vanhemmalle, jonka luona lapsi on kirjoilla, sillä taustana on aika, jolloin oli vain ydinperhe tai yksinhuoltajuus eikä yhteishuoltajuutta ja lasten vuoroasumista.
Yksinhuoltajien valtaosa on naisia. Perheistä viidennes on yksinhuoltajaperheitä. Esimerkiksi kotitalousvähennys on perheessä aikuiskohtainen. Kahden huoltajan taloudessa samanmoiseen remonttiin saa yksinhuoltajaperheeseen nähden kaksinkertaisen tuen. Ei vaikuta kovin reilulta tämäkään.
Työpaikasta saa olla tosi onnellinen. Kun on nousukausi ja työvoimapula, niin joka sisko on tarpeen markkinavoimille. Kun iskee lama, niin naisten "luonnollinen" paikka on kotona.
Monien naisvaltaisten alojen työoloja ei ole vieläkään korjattu 1990-luvun lamaa edeltäneelle tasolle, vaan kunnissa tehdyt leikkaukset ovat jääneet pysyviksi.
Sosiaaliturvan heikkeneminen ja kuntien säästöt vaikuttavat juuri kaikkein pienituloisimpien elämään. Pienen vanhempainrahan, lasten kotihoidon tuen ja pelkän kansaneläkkeen saavat ihmiset ovat naisia.
Onnistuneen perhepolitiikan haasteena on välinpitämättömyyden vastustaminen ja epäkohtiin puuttuminen. Työläisnaisliikkeen Miina Sillanpään hengessä: me teemme sen!
Merja-Hannele Vuohelainen
Demarinaisten toiminnanjohtaja
Kolumni on julkaistu Uutispäivä Demarissa 25.8.2009


